Ruokaa, nauttikaamme.
Kesän aikana on tullut syötyä ulkona ja kotona kokkaaminen on ollut vähemmällä. Tai sitten se on ollut jotakin hyvin yksinkertaista ja vain vatsantäytettä.
Tukhoman risteilyllä tuli syötyä hyvin kunnon ravintolassa (buffetin sekamelska ei houkutellut tällä kertaa). Uskaltauduin tilaamaan äyriäispasta-annoksen joka olisikin muuten ollut aivan ihanaa, paitsi siinä oli hieman liikaa valkosipulia. Plussaa kuitenkin siitä että annos oli täyttävä ja muuten maistuva. (Se valkosipulin maku jäi suuhun kahdeksi päiväksi, siinä yksi syy miksi en sitä kotiin osta ikinä)
Tampereella käydessämme tuli syötyä kahvilassa, jossa tarjoiltiin hyviä holittomia mansikkamargaritoja ja ruokaisia salaatteja. Unohdin kahvilan nimen. Mutta ruoka oli hyvää ja paikka ihan keskustassa.
Eliaksen virallisena syntymäpäivänä mentiin porukalla syömään pitkän linjan illallinen Mamma Rosaan, joka on täällä Töölössä ihan lähellä meitä, Töölöntorin kulmalla. Valitsin liharuuan pääruoaksi ja jälkkärikakku oli mantelikakkua, jota oli myös ihan pakko saada maistaa. Mamma Rosa oli pitkään listalla ravintoloista, joissa oli tarkoitus käydä joten nyt on sekin koettu.
Viime sunnuntaina käytiin keskustassa käyskentelemässä ja poikettiin keskustan kahvilaan inkiväärishoteille, vihreälle teelle ja porkkanakakulle.
Yksi torstai-ilta päätettiin isommalla (10) porukalla syödä ulkona. Chicco- niminen pizza/pasta-ravintola Töölössä tarjoili oikein taidokkaasti tehtyä gluteenitonta pastaa merenelävien kera, pasta alla scoglio taisi olla annoksen nimi. Annos ei itsessään näyttänyt mitenkään houkuttelevalta, värit olivat hieman aneemiset, mutta maku oli hyvä.
Gruusialaiseksi keittiöksi itseään tituuleeraava Gastro Hub Kauppatorin lähellä tarjoili kauniita annoksia ja mielenkiintoisia makuyhdistelmiä. Valitsin lihapadan (varmasti gluteenitonta ja yksinkertaista ruokaa) jonka mukana tuli kuitenkin luumuhilloa, joka ei oikein käynyt annoksen kanssa yhteen. Ruoka oli muuten aivan suussa sulavaa. Punasipulit vaan veks, niin jo maittaa. Paikka tarjoilee yllättävän monia annoksia gluteenittomina, joten varmasti tulee käytyä vielä uudelleenkin.
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)



Comments
Post a Comment