Hyvä päivä sisältää nautinnollisia asioita.
Lauantaipäivän viettoa parhaimmillaan: hyvät yöunet takana, pari kuppia teetä sohvalla, venyttelyä ja sitten sämpylöiden leivontaan. Myllärin gluteenittomien kaurajauhoseoksen pussissa on ohje maailman parhaiden sämpylöiden valmistamiseen. Ja helppoa se on: hiivaa veteen, öljyä, siirappia ja suolaa sekaan, pussi jauhoja ja sekoitellaan. Kiepsaistaan taikina pitkäksi pötköksi ja leikataan paloja pellille. Kyllä viikonloppu alkaa hyvin kun on uunituoreita sämpylöitä. Ja hyvää on, niin pelkän voin kanssa tai appelsiinimarmeladin. 😊 Ihan ei ollut keli täällä Helsingissä Éowyn-myrskyn kaltaista, mutta tuulista oli ja jos ei olisi pitänyt lähteä hoitamaan paria asiaa, niin en välttämättä olisi lähtenyt kotoa ollenkaan. Kävimme kuitenkin asioilla keskustassa ja kun siellä olimme, päätimme käydä ex tempore lounastamassa Fredrikinkadulla Istanbul Grill - nimisessä ravintolassa. Se onkin sitten se kolmas ja viimeinen turkkilainen ravintola, jonka olemme nyt täällä olles...