Posts

Showing posts from September, 2025

Voisiko aina olla kiva syyssää?

Image
 Kuluneena viikonloppuna on ollut tavallista enemmän tekemistä. Perjantai-ilta meni salilla ja illalla kotona leffaa katsoessa (Flight). Lauantaina päätimme lähteä liikenteeseen mahtavaan aurinkoiseen syyssäähän.  Kävelimme kotoa Kaisaniemen puiston kautta Hakaniemen torille, jossa pidettiin kansainväliset suurmarkkinat. Tunnelma oli tiivis, hyvä keli oli varmasti houkutellut porukkaa ulos ja eteneminen oli etananvauhtia. Mitään ei kuitenkaan tullut kotiin ostettua mukaan, turkkilaisia kojuja ei tällä kertaa ollut. Päätimme myös tsekata uudistuneen kauppahallin, jossa sielläkin tuli kierreltyä kauppoja katsellen. Yläkerrassa myydään kaikenlaista tavaraa ja sieltä löytyi mukava lahja eräälle sukulaistytölle. Löysin myös kasan tosi kivoja retroja postikortteja. Keskustan kaupoissa tuli myös kierreltyä, tavoitteena oli löytää itselleni uusi villakangastakki, koska edellinen tuli heitettyä muuton yhteydessä pois (hyvä, se olikin kulunut). Kävimme vaikka kuinka monessa liikkeessä, ...

Tavallista tarjottavaa.

Image
 Jos ei aamut ala vesisateella niin sitten sumussa. Muutamana aamuna oli aika hiljaista kun sumu oli varmaan koko uusimaan yllä. Kyllähän sitä kävellen näkee, mutta taivaalla oli hiljaisempaa, syystäkin. Ulkona syömiset ovat olleet vähemmässä, mutta Töölössä on ihan kelpo sushibuffet mesta  jossa viime viikonloppuna käytiin syömässä.  Samana viikonloppuna käytiin taas vaihteeksi moikkaamassa Ruskeasuon mummoa, jolla on aina jotain tarjottavaa. Yleensä hän sulattaa pakastimesta pullaa tai tarjoaa jotain keksejä tai leivoksia, joita on löytänyt milloin mistäkin kaupasta. Ja jos ei makea maistu niin sitten otetaan tarjolle leipää ja jotain juustoja. Aina on jotain. (Tuo Schärin tiikerikakku on muuten aika hitsin hyvää!) Itse tein pitkästä aikaa lettuja, päälle puolukoita ja vaahterasiirappia niin hyvää tekee.

Valoa ja virkistystä.

Image
Vaikka vielä ei luonnossa näy syksyn värit (no johan se syyskuu vasta alkoi) niin päivien lyheneminen ja valon väheneminen on jo alkanut. Aamuisin on ollut sateista, sumuista tai muuten vaan harmaata. Yhtenä aamuna oli ihastuttava auringonvalo ja poutapilvet. Kello oli jotain yli 6 aamulla kun vedin verhot ylös ja nappasin kuvan. Iltavalojen kajastusta näkyy taivaalla ja rakennuksien seinämillä. Kävelimme Meilahteen yhtenä arki-iltana, teimme hieman epätyypillisen kävelylenkin, ja matkan varrella ihailin kun entinen lastensairaalan rakennus sai auringonvaloa. Vaikka valo vähenee niin syksyisessä säässä on myös jotain virkistävää. Ja syksyisin tekee mieli leipoa enemmän (asuntomme uuni lämpenee supernopeasti, mikä on ilahduttavaa), joten kun työkaveri toi työpaikalle kolme säkillistä omenoita kotipihansa omenapuista, otin niitä ison pussillisen kotiin mukaan ja tein omenasosetta (nuketa omenalohkoja 150 asteisessa uunissa 1,5 h ja muussaa ne) sekä omenapiirakkaa tosi helpolla ohjeella ...