Posts

Showing posts from 2026

Summarum.

Image
 Kesällä puuhasteltiin kaikenlaista. Lomarahat kului uuteen pyykinpesukoneen hankintaa, kun aikaisempi paukahti hajalle kesken linkouksen. Eipä tarvinnut arvuutella mitä sillä rahalla olisi voinut tehdä. Mutta mukavaakin oli. Ihan ensiksi ostin meille söpön pienen rahin. Se sopii täydellisesti sävyharmoniaan. Pasilan kierrätyskeskuksesta löytyi 1-3 eurolla kirjoja. Nyt on luettu jos jonkinlaisia. Ateneumin näyttelyssä tuli käytyä ja klassikoita ihasteltua. Ulkona tuli syötyä jonkun verran, ei kuitenkaan päätä huimaavasti. Sushibuffat ovat käteviä nopeaan nälkään. Talvipuutarha kukoisti ja näytti hienolta. En muista milloin olisin viimeksi siellä käynyt. Tamminiemi oli yksi museoista, joissa emme olleet aiemmin käyneet. Tämä siis Kekkosen entinen koti. Elite-ravintolassa vietettiin Eliaksen synttäreitä, pienellä porukalla. Synttäreitä jatkettiin myös yhteisellä Suomenlinna-visiitillä, jossa kävimme kaikki armeija-aiheiset museot läpi. Helsingin kaupunginmuseossa on kivaa nostalgista...

Päivämatka Tallinnaan kannattaa aina

Image
 Reissun ehdoton kohokohta oli Kadrioglu-puistossa sijaitseva Eesti Kunstimuuseum, jossa oli paljon suomalaisten taitelijoiden teoksia ja jonka puodista löysin itselleni kivan kesäkassin. Toki sieltä jatkettiin matkaa Vanhaankaupunkiin (käveltyjä metrejä kertyi liki 27000 päivän aikana..) ja siellä etsittiin näköalapaikat, joista sai loistavia kuvia. Sää kelpasi meille ja reissulta saatiin se mitä haluttiin - hieman reissailua, eri maisemia, taiteellista elämystä ja ateriointia laivalla. Ja joitakin pieniä tuliaisia, itselleni löysin kirjan ja joitakin pieniä koriste-esineitä.    

Sininen Nivean aurinkovoide tuo lomafiiliksen.

Image
Vaikka kesälomaa ei vielä ole alkamassakaan, niin aurinko, lämpö ja aurinkorasva toimii hyvänä harhautuksena realiteetille.  Kuukauden päiviin on mahtunut kaikenlaista aktiviteettia, mm. ulkona syömistä, piknikkiä keskustan puistossa, kuntoilua, kävelylenkkejä, elokuvissa käynti (Primavera- niminen elokuva, italialainen)  ja taidemuseovisiitti. SPR vapaaehtoisten kanssa pikniköitiin ja juteltiin ajankohtaisista asioista. Olin varautunut omilla eväillä, ja maistelin kotitekoista hummusta porkkanoilla. Kävelylenkkejä pitkin kantakaupunkia. Euroviisuja varten kasattiin herkkupöytä ja alkoholiton skumppa (tuo on muuten todella hyvää). Eräänä helteisenä lauantaipäivänä lähdimme ulos tarkoituksena kävelylenkki, mutta Meilahden taidemuseo vaikutti mielenkiintoiselta (ja viileältä) paikalta viettää aikaa ja tutustua eri taiteilijoiden kollaaseihin. Ja tietysti kaikista tärkeimpänä, on tullut luettua. Joko äänikirjoja, e-kirjoja (tabletilla lukeminen on helpointa) tai ihan fyysisinä ki...

Kuun vaihde, taas. (Mihin se aika kuluu?)

Image
 Kevät etenee vauhdilla, jo näyttää kesältä mutta ei kannata erehtyä tai sen tuntee luissa ja ytimissä. Aurinko saa taas aikaan sen että porukka käyskentelee ulkona pitkähihaisissa ja luulee että tämä on osa etelä-eurooppaa. Hyisevän kylmä tuuli viimeistään hillitsee vaatteiden vähentämistä, ainakin useimmiten. Kesä huhtikuussa? Hah, mitä vielä. Yksi ilta SPR-vapaaehtoisten kanssa aikaa vietettyäni kävelin kotiin, kello oli melkein puoli 9. Oli ihana ilta-aurinko ja valoisaa.    Tein (taas) kirjaostoksia ja täydensin Chris Whitakerin kokoelmaani. Yksi kirja puuttuu enää. Näistä olen lukenut 3, ylin on vielä lukematta. C.W. on ehdottomasti yksiä mielenkiintoisimpia kirjailijoita joiden tuotoksia olen lukenut.   Välillä mielenkiintoisia kirjoja löytyy Storytelistä mutta vain e-kirjana. Meillä on hyvänkokoinen tabletti, jolla kirjoja voi lukea. Mitä rentouttavinta vapaa-ajan puuhastelua.  Muutamia vahvasti kestitsemiseen liittyviä kyläilyjä on tullut harjoitet...

Kivaa, vaikka leppä kukkii jo.

Image
 Kevät tuli, lumi suli, vesi sanoi puli puli. Vai miten se loru menikään. Kyllä yhden kuukauden sisällä on muutos luonnon väreissä aika mahtava. Kevät on ihanaa vaikka siitepölyallergia alkaa välittömästi vaivaamaan. Illat ovat edelleen pimeitä, ainakin jos kovin myöhään kaupungilla käyskentelee. Kuva Kampin kaduilta. Pieni kotimme sai vielä yhden huonekalun, jolle löysimme nurkasta paikan. Se vei tilaa pois kuntoiluvälineiltä, mutta niillekin lopulta löytyi säilytyspaikat. Kävimme viettämässä Ruskeasuon mummon syntymäpäiviä ja kaikille tarjoiltiin mieleiset pitsat läheisestä pitseriasta. Lisukkeena oli pari litraa herkullista salaattia ja söpöjä lasipullolimppareita. Samoissa kemuissa oli laatikollinen legoja dumpattu sohvapöydälle jonka äärellä sitten rakenneltiin kaksivuotiaan kanssa torneja ja autoja. Siinä puuhassa saa ajan hyvin kulumaan. Maaliskuu on jo loppumaisillaan - hyvä. Se on yksi pitkästyttävimmistä ja pisimmistä kuukausista. Nyt odotellaan lämpimämpiä ja valoisampia...

Kohti kevättä

Image
 ..ehkä. Kyllä sitä talvea vielä riittää ja lunta aina välillä satelee, mutta enää ei tunnu niin pimeältä ja tylsältä vaan on valoa näkyvissä. Tästäkin talvesta selvitään! Joskus selviytymiseen auttaa sosiaaliset tilanteet ja hyvä ruoka. Niin kuin vaikka Eliaksen äidin luona, jossa porukalla syötiin tacoja niin että napa vinkui. Täytteinä oli kaikenlaista, lihaa ja kanaa, guacamolea, salaattia, majoneesikastiketta, vihanneksia, jalopenoja.       Veljen tupareissa syötiin maistuvaa risottoa ja salaattia, mutta ehkä enemmän kaloreita tuli nautittua kuivatuista hedelmistä ja taateleista. Ovat kyllä hyviä, karkinkorvikkeita.  Ruskeasuolla juhlittiin myöhäisiä lakkiaisia ja pöytä oli laitettu jälleen koreaksi. Oli salaattia, kasvispihvejä, lihapullia, nakkeja, vihanneksia, juustoja ja hedelmiä, pasteijoita ja riisipiirakoita, ja jälkkäriksi kahta eri kakkua.   Yhtenä iltana kävimme sushilla töiden jälkeen, Itsudemossa Kampissa. Siellä on hyvä buffa, valikoi...

Tarkoituksetonta ulkona oleskelua ei harjoiteta.

Image
Näinä päivinä meitä 'hellivät' kovat talvipakkaset johtaa ajanvieton sisätiloihin, paitsi silloin kun ulkona on välttämätöntä käydä.  Esimerkiksi jos haluaa käydä Ruskeasuon mummon luona syömässä vuoden ensimmäiset (ja ehkä ne ainoat) Runebergin tortut.  Tai kun mielemme teki käydä pitkästä aikaa Alanya marketissa ja sinnehän menee hetki kun Itäkeskukseen ja takaisin matkustelee. Muun muuassa helvaa tuli ostettua, se on murenevaa ja makeaa seesaminsiementahnaa, joka korvaa helposti makeat leivonnaiset tai suklaan. Tai jos huomaa, että UFF-kirppareilla on tasarahapäivät - onhan se silloin ihan järkevää käydä katsomassa löytääkö mitään. Löysin itse asiassa, pari harmaata neuletta, jotka sopivat passelisti talven vaatetuksiin.     Tai kun vihdoinkin päättää käydä Postitalolle avatussa Rosebud-kirjakaupassa (tai siis kirjataivaassa..). Rosebud on todellakin löytänyt loistavan paikan kirjoilleen - tässä mestassa tilaa on ja joitakin kirjoja oli vieläkin laatikoissaan ja k...

Ei karkkilakkoa.

Image
 Tammikuu on hyisevä, luminen, vaikeasti liikuttava kuukausi. Pimeää, sohjoista, möhjöistä, pitkää päivää. Sitä se on. Onneksi voi välillä keksiä jotain piristävää. Niin kuin vaikka juoda viime vuoden viimeiset glögit (juhlistimme joulun päättymistä) ja nauttia viimeiset piparit. Kutsuimme lähimpänä asuvia sukulaisia kylään ja tarjosimme glögin ja pipareiden lisäksi itseleivottuja sämpylöitä vihannesten ja leivänpäällisten kera. Saimme vielä tupaantuliaisiksi erilaisia juustoja ja syömiset maistuivat kaikille. Illanistujaisten kruunasi pari peliä Afrikan tähteä. Uskomatonta oli, että sitä tähteä etsittiin joka saarelta ja mantereelta, lopulta se olikin ollut koko ajan Tangierin lähellä. Ruskeasuon mummollakin käytiin katselemassa telkkaria (jotain ruotsalaista sarjaa areenalta) ja tarjolla oli mutakakkua ja s-keksejä teen kera. Ei ole herkkulakkoa ei. Ja yksi perjantai päätimme extempore mennä Don Corleoneen pastalle, koska ei vaan jaksanut miettiä mitä söisi kotona. Pestoinen kasv...