Vaihtelevat sääolosuhteet
Ensin näytti siltä että talvi tulee. Lunta sateli, sitten suli, sitten sateli melkein vaipan kokoisia riekaleita, sitten välillä rakeita. Vantaan puolella lumi jäi pidemmäksi aikaa ohuena pintana kadunvarsille ja puihin. Mutta nyt taas kaikki on sulanut. Joku meteorologi oli kuuleman mukaan ennustanut että ainakin pääkaupunkiseudulla talvi tulee olemaan tällaista jopa helmikuuhun asti. Hyvin masentavaa. Kuva kävelymatkalta Hietsusta, kun näytti vielä siltä että talvi tulee. (todiste #1) Piristystä pimeisiin päiviin löytää ruoanlaitosta ja vierailuista. Käpylässä syötiin maittavia kasvistäytteisiä lämpimiä leipiä ja maa-artisokkakeittoa. Ruoka oli maittavaa ja jälkkäriksi oli suklaakakkua ja jäätelöä. Aikuiset ottivat kohteliaasti kaikkea, lapset olisivat syöneet pelkkää jäätelöä. Intouduin kotona kokeilemaan tonnikala-makaronivuokaa, erittäin helposti valmistettavissa. Ja ihanaa lämmintä arkista iltaruokaa, riittää moneksi päiväksi nopeasti uudelleen lämmitettäväksi töiden päätteeksi. ...