Halvat huvit vaatii .. halvat huvit?
Pitkään kytenyt ajatus jonkinlaisesta ryhmäliikunnasta sai päätöksensä kun selailin viikko sitten aikuiskoulutuksen sivuja. Kaikenlaista löytyy, kursseja on vaikka mitä ja monet niistä jo alkaneet heti tammikuun ekalla viikolla. En kuitenkaan halunnut osallistua mihinkään kuntonyrkkeilyyn tai sellaiseen. Lopulta löysinkin Pikku-Huopalahdessa järjestettävän joogakurssin, joka kestää huhtikuun loppuun asti, kerran viikossa vain, mutta on sekin jotain. Ensimmäinen kurssipäivä oli jo ehtinyt mennä mutta osallistuin seuraavalle ja tulihan siellä kroppaa käänneltyä sellaisiin asentoihin, että melkein hiki tuli.
Kurssi itsessään oli reilu 200e, ihan kohtuullinen ottaen huomioon että se sisältää 15 joogatuntia (1.5h kestoisia). Siinä myös ihastutti se, että se on aina klo 17, joten töistä kun lähtee neljältä ja jää Ruskeasuon pysäkillä pois, voi kävellä 10 minuuttia joogapaikalle.
En kuitenkaan ollut varma mitä sinne kannattaisi laittaa päälle,
itsehän en joogavaatteita omista. Joten päätin eräs arki-ilta töiden
jälkeen käydä Triplassa, jos vaikka sieltä saisi inspiraatiota.
Työpaikka on ihan juna-aseman vieressä, joten sillä pääsee nopeasti Pasilaan.
En kuitenkaan löytänyt Triplasta mitään haluamaani, joten päätin ihan huvin vuoksi käväistä Pasilan UFFissa, mikä on tien toisella puolella.
Tuona päivänä oli 2e päivä, eli mitä tahansa kun osti se oli 2e/kpl. Suuntasin tieni kohti urheiluvaatteita ja löysin harmaat nauhalliset rennon oloiset housut ja pitkähihaisen kevyen treenipaidan. 4e, kiitos, ja näkemiin. Teen aina löytöjä tuolta.
Pasilasta pääsee yhdellä bussilla Ruskeasuolle, nro 506. Toinen vaihtoehto olisi ottaa yksi bussi Töölöntullin pysäkille ja vaihtaa johonkin toiseen. Kolmas vaihtoehto on kävellä Keskuspuiston läpi, mutta näin pimeinä talvi-iltoina se ei ole houkutteleva vaihtoehto.
Ja niin oli sekin päivä suoritettu, ensin töissä sitten vaatteiden etsimisessä, kiitos UFFin.



Comments
Post a Comment