Manse, nääs.

 Lomalla tehtiin nopea visiitti Tampereelle, tuonne Suomen kiivaimmin kasvavaan kaupunkiin. Osallistuimme nuoren yrittäjämiehen ylläpitämään turisteille suunnattuun Tampere tasting-kiertelyyn, jota hän mainostaa sivustoillaan (jotka ovat kovasti päivittämisen tarpeessa). Tarkoituksena oli siis maistella paikallisia ruokia kävelyn lomassa. Vaikka meitä Tampereella kävijöitä oli mukana muutama, niin menimme silti uteliaana mukaan katsomaan kuinka hyvin nopeasti tamperelaistunut nuori mies  osaa kaupungin historiaa.

Lähdimme liikkelle Laukontorille, jossa rohkeimmat maistelivat mustaamakkaraa. Itselleni pyysin tavallisen grillimakkaran (koska nälätti enkä halunnut olla hangry). Sieltä jatkoimme Kauppahalliin ja siellä tarkoitus oli ostaa jotakin pasteijaa ym ja käydä juustomaistajaisissa.





Juustot olivat maistuvia ja viinikin maistui joillekin osallistujoille. Tarkoituksena oli myös tsekata kalasoppa-pulju heti nurkan takana, mutta heiltä oli kalakeitto loppunut joten tasting-toureesta jäi yksi etappi kokematta. 
Jatkoimme matkaa Finlaysonin rakennuksen uumeniin, jossa 5.kerroksessa on Kattopuutarha-niminen kahvila. Siellä oli tarkoitus kokea kahvitasting, eli maistella erilaisia kahvilaatuja ja ryhmässä miettiä mitä kaikkea niistä voi maistaa. Itsehän en tuota sumppia juo, joten haaste oli.. no, haasteellinen.

Kahvilassa on kattoterassi, josta oli upeat näkymät.


Loppuillasta menimme syömään Pons-ravintolaan, josta myöskin oli kivat näkymät.

Kolmen tunnin ruokailun päätteeksi menimme illan viimeisille drinksuille Torni-hotellin Moro-baariin ja ihastelimme auringonlaskua monien muiden kanssa. Yövyimme myös Torni-hotellissa.

 


Seuraavana päivänä seurue lähti eri suuntiin ja me jäimme vielä hengailemaan kaupunkiin. Reissu oli mukava ja rento ja totesin että en edelleenkään pidä kahvin mausta.


Comments

Popular posts from this blog

Pre-joululoma Pohjois-Savossa

Tarkoituksetonta ulkona oleskelua ei harjoiteta.

Vaihtelevat sääolosuhteet