Elämä on juhlaa.
Ainakin näin keväisin. Ei vain omat synttärit ja vappu, vaan monien muidenkin juhlapäivät osuvat maalis-huhtikuulle. Tavallaan pääsiäisreissu oli pre-juhlinta omille synttäreille, koska se osui niin lähelle sitä päivää tällä kertaa (en muuten muista että pääsiäinen olisi kertaakaan ollut synttäreideni aikaan).
Elias päätti yllättää kirjalahjalla, Thomas Eriksonin uusimmalla. Luimme näitä Kuopiossa asuessamme aika paljonkin, minkä jälkeen ne jäivät sivuun muista lukemisista.
Olin joskus yli kuukausi sitten laittanut Adlibriksen kautta kirjatilauksen sellaisista kirjoista, joita en ollut löytänyt kirjakaupoista (ja taisi niissä olla jokin alennuskin tilauksen aikaan). Sain paketin 23.4. ja oli mukavaa avata itse itselleni tilattu synttärilahja.
Donna Tartt vakuutti minut aikoinaan tarinankertojana luettuani Jumalat juhlivat öisin- kirjan. Minulla on se pokkarina ja nyt halusin pari kirjaa lisää.
Luonnollinen ajankohta omien synttäreiden viralliselle juhlinnalle olisi ollut lauantai. Meidät oli kuitenkin silloin kutsuttu ystäväpariskunnan 2-vuotiaan pojan synttärijuhliin, joten olihan sitä mentävä.
Vein mukanani pari palapelilahjaa ja siinä yhdessä käytiin läpi miten palapelit toimivat. Kovasti oli poika sitä mieltä että flamingon pää sopii ihan hyvin leijonan vartaloon. Juhlat olivat hyvinkin kansainväliset ja yhteinen kieli oli englanti. Paikalla oli intialaisia, yksi pakistanilainen, amerikkalainen, puolalainen, ranskalainen ja ruotsin-suomalainen. Mukana oli myös 4 kk vauva, kaksi 2-vuotiasta ja 8-vuotias. Oli siis hyvinkin lapsipainotteiset juhlat (ja sotku oli sen mukaista). Söimme riisinuudeleita, vihanneksia, sipsejä ja kaverin itsetekemää kasvispaistosta. Minulle hän teki gluteenittomat versiot kasvispaistoksista.
Vapunaatoksi mentiin anoppilaan, jonne tuli muitakin, mutta tällä kertaa vain aikuisia oli paikalla.
Illan menuu oli lähinnä naposteluruokaa, toki nakkeja keitettiin ja perunasalaattiakin oli. Vein pari pulloa alkoholitonta kuplivaa meille ja erilaisia juustoja ja keksejä. Puhalsimme posket punaisina ilmapalloja ja koristelimme asuntoa serpentiinillä. Musavastaava soitti lp-soittimella vanhoja levyjä ja siinäpä ne juhlan ainekset olikin.






Comments
Post a Comment