Kulinarismi kunniaan.

 Perjantaina päätettiin lähteä töiden jälkeen ulos syömään. Mielemme teki turkkilaista, joten Ani ravintola meitä kutsui luokseen.

Ravintola oli lähes tyhjä, mikä oli hieman erikoista, olihan kyseessä tavallinen perjantai-ilta. Ravintola on myös melko pieni, joten jos yhtään epäröi onko tilaa, on pöytävaraus aina suositeltavaa. Ruokalistaa ei ole päivitetty noin 10 vuoteen, joten en ihmettele että tarjoilijan ei tarvitse kirjoittaa tilauksia ylös - hän luultavasti muistaa ne hyvin, ja samat asiakkaat syövät samoja ruokia (kuten me).

Alkupalaksi valitsemme liki aina ison mezelautasen, jossa maistuu kyllä hyvin autenttiselta turkkilaiselta keittiöltä. Pääruoaksi Elias otti iskenderin ja minä sis kebabin, eli karitsanlihaa. Turkkilaiset ravintolat ovat oikeastaan ainoita, joissa syömme jotain liharuokaa. Muissa paikoissa pääsääntöisesti valitsemme kasvis/vegaaniset vaihtoehdot.

Lauantaina tekikin turkkilaista teetä mieli, joten sitä tuli keitettyä. Teenkeitto on yksinkertaista, mutta ihan en ole tehnyt siitä täydellistä. Siihen luultavimmin vaikuttaa ostettu teelaatu ja sen haudutusaika. Materiaalit tähän puuhaan on luonnollisesti ostettu Alanya marketista.

Mutta kyllä se näillä taidoillakin on vaan hyvää.