Epäjärjestyksen ratkaisijat

 Lauantaina oli pirtsakka pakkaspäivä, aurinkoinen sää ja sellainen olo että tänään tapahtuu.

Pienen asuntomme säilytysmahdollisuudet ovat rajatut ja tämä erityisesti näkyi keittiön puolella. Jo jonkin aikaa hautunut ajatus sai päätöksensä puolen päivän jälkeen, kun löysin etsimäni. Ja sateenkaaren pää oli Pasilassa, Triplan kauppakeskuksessa.

Kuten mainittua, Ruskeasuolta käväisee Pasilassa kävellen alle puolessa tunnissa. Keskuspuistoon on myös ilmennyt viime aikoina upouusia opastetauluja, joten eksyä ei voi (enää).


Aina on hetki aikaa kuvata hevosia.

Siellä niitä aina välillä on, poliisihevosia muutama ja oletettavasti koulutustarkoitukseen muut. 


Kävelymatkalla kuulee lähinnä lintujen lauluja ja ohikulkevia kävelijöitä/pyöräilijöitä.

Yhteen puuhun on kaiverrettu eriskummallista taidetta..(?)

Kun puiston läpi on kävelty, saavutaan Länsi-Pasilaan ja päätien varrelle tultaessa ollaankin jo lähes perillä.

Sillalta näkee Linnanmäelle.

Triplan pääovien edessä on aina kuhinaa, eikä vähiten vain siksi että tien varrella on sekä bussi- että ratikkapysäkit.
Kauppakeskuksessa oli tarkoitus käväistä vain parissa liikkeessä, hyvin suoritettua täsmäiskua. Tarkoitus ei ollut jäädä sinne sen pidemmäksi aikaa, sillä muutakin tekemistä oli päivälle suunniteltuna.

506:lla takaisin kotiin, Prisma-kassillinen ostoksia täynnä.

Tarkoituksena oli siis järkevöittää huushollista syntyvän jätteen kierrätystä. Sitä varten piti hankkia pari uutta astiaa ja vaihtaa joidenkin funktiota.
Ja voila: kestävä ratkaisu on tehty. 

Lasi- ja sekajätteille on nyt oma paikkansa. Muovi ja kartonkijätteille on jo aiemminkin ollut nuo isommat kanisterit, mutta nyt ne on vielä merkattu. Biojäte siirtyi entisen sekajätteen tilalle, koska se oli loogisinta. Dymo-laitteelle tuli pitkästä aikaa käyttöä, se on näppärä pikku vekotin kaikenlaiseen merkitsemiseen ja järjestyksen pitämiseen. 

Palkinnoksi tästä leivoin suklaakakun. Toki en syönyt kaikkea itse.




Sitä voi syödä sellaisenaan tai pensasmustikoiden kera, jolloin sen on mielestäni parempaa. Muutakin pikku järjestelyä tuli puuhasteltua lauantaina, siivoiltua ja pyykättyä ja sen sellaista kotitouhuilua. Silloin täytyy takoa kun inspiraatio iskee.

Comments

Popular posts from this blog

Pre-joululoma Pohjois-Savossa

Tarkoituksetonta ulkona oleskelua ei harjoiteta.

Vaihtelevat sääolosuhteet